Positiivinen kasvatus huomaa hyvän

Esikoiseni oli hyvin rauhallinen vauva ja taapero. Ajattelin olevani todella hyvä äiti, kun hän istui 2-vuotiaana rauhallisena ravintolassa lukemassa kirjaa ja syömässä katkarapuja. Kun sain kaksi sähäkämpää pikkusisarusta, tajusin, miten erilaisia lapset ovat. Kasvatus- ja vanhemmuuspuheessa unohtuu usein, että lapset voivat olla kuin yö ja päivä ja kaikilla on täysin erilaisia ominaisuuksia ja vahvuuksia. Tämä ei ole helppoa vanhemmalle, ja edellyttää kasvattajalta niin joustavuutta kuin herkkyyttäkin vuorovaikutustilanteissa lapsen kanssa.

Moni vanhempi tuntee pahan kolminaisuuden: lahjonta, uhkailu ja kiristys, ja potee niiden käytöstä huonoa omatuntoa. On luonnollista ja tärkeää, että vanhempi asettaa rajoja sekä myös välillä käskee ja komentaa. Lapselle voi olla hyvin haitallista, jos hänelle ei koskaan aseta rajoja. Odottaminen, sääntöjen noudattaminen sekä epämukavien ja tylsien hetkien sietäminen vahvistavat ja kasvattavat tervettä resilienssiä eli psyykkistä joustavuutta toipua elämän pienistä ja suurista vastoinkäymisistä.

Positiivisen kasvatuksen ydin on kuitenkin siinä, että huomaamme, sanoitamme ja vahvistamme tietoisesti hyvää. Positiivisessa kasvatuksessa keskitytään erityisesti onnistumisiin ja lapsen vahvuuksiin. Aito myönteinen huomio ja kannustava palaute vahvistavat lapsen tunnetta kyvykkyydestä ja siitä, että hän on tärkeä. Positiivinen kasvatus huomioi tunnetaidot, myötätunnon, armollisuuden, inhimillisyyden, rakkauden ja läsnäolon – kaikki ne asiat, mitkä rakentavat eheää ihmiseksi kasvua.

Positiivinen oppiminen ja kasvatus pohjautuvat positiiviseen psykologiaan. Tämä verrattain nuori tieteenala tutkii ihmisen hyvinvointia ja kaikkea sitä, mikä vaikuttaa edistävästi eli positiivisesti inhimilliseen hyvinvointiin. On väärä käsitys, että positiivinen psykologia vain keskittyy ja tutkii positiivisuutta. Kaikki, joilla on lapsia, tietävät, ettei vanhemmuus ole aina kivaa ja sisältäisi vain positiivisia tunteita.

Entä toimiiko positiivinen kasvatus kaikkiin lapsiin? Sanoisin, ettei edes temperamenttisimman lapsen kanssa kannata heittää hanskoja tiskiin. Yleensä lapsi, jota pitää kieltää ja rajata paljon, tarvitsee vanhemmilta myös enemmän kiitosta ja hyvän huomaamista. Huomasin tämän itse luonteeltaan voimakastahtoisen ja temperamenttisen kuopukseni kohdalla. Hänen kanssaan on täytynyt pitää kiinni rajoista ja olla välillä todella tiukka, mutta sen lisäksi olen koko ajan sitkeästi sanoittanut hyvin sujuvia juttuja, vaikka ne olisivat välillä kuinka pieniä tahansa. Kun eräänä aamuna lapsi totesi auton takapenkiltä “äiti, huomasitko, että aamu sujui tänään aika hyvin”, koin onnistuneeni. Pitkäjänteisen työn tuloksena lapseni alkoi huomata itse omat onnistumisensa.

Vahvuuskasvatus on oikeaa työtä: jokaista torua ja negatiivista kokemusta kohtaan tulisi tutkimusten mukaan lisätä 3–5 kertaa enemmän hyvää palautetta. Näistä päivittäin hyvin sujuneista asioista suurinta osaa emme edes huomaa, sillä päivään mahtuu paljon myönteistä. Muista siis huomata kaikkea sitä, minkä teet arjessa hyvin ja oikein, ja antaa myös itsellesi kannustusta ja hyvää palautetta vanhempana!

Vanhempien ei kannata jäädä miettimään, osaavatko he sanoittaa vahvuuksia oikein, vaan tärkeintä on yrittää huomata hyvä aktiivisesti ja mahdollisimman usein. Kääntää katse vioista ja epäonnistumisista hyviin asioihin ja onnistumisiin. Lapsen vahvuus voi olla mikä tahansa lapsen positiivinen ominaisuus, kuten lempeys, hellyys, hyväsydämisyys, maltti, kärsivällisyys tai syvällisyys. Sadan vahvuuden listasta voi saada apua yhä monipuolisempaan ja luovempaan vahvuuksien sanoittamiseen. Listalta voidaan vaikka valita jokaisen perheenjäsenen 10 vahvuutta yhdessä ja tuoda näin hyvää mieltä ja vahvuusnäkökulmaa perheeseen.

Kaikilla meillä on myös kasvattajina vahvuuksia ja heikkouksia. Itse en ole koskaan ollut jämpti, vaan vähän liian lepsu ja joustava. Etenkin kuopukseni kanssa olen päättänyt valita taisteluni ja antaa myöden niissä asioissa, joista ei ole haittaa muille eikä lapselle. Sen sijaan oma vahvuuteni vanhempana on vuorovaikutustaitojen kehittäminen ja tunteiden sanoittaminen, ja jaksan uskoa, että hyvän huomaamisella on väliä. Tässäkin pätee vanha totuus, että metsä vastaa niin kuin sinne huutaa – tai tässä tapauksessa puhuu kauniita sanoja. Lasten kohdalla pitää vain malttaa ja uskoa siihen, että hyvä maksaa itsensä takaisin vuosien päästä, kun lapsi tulee koulusta kotiin ja kysyy empaattisesti: ”Äiti, miten sun päivä on tänään sujunut?”

“Etsi sellainen kirja tai peli, mistä itsekin tykkäät. Lapset nauttivat, kun he näkevät, että aikuiset nauttivat. Esimerkiksi tunteiden sanottaminen ja tunteista puhuminen ovat merkityksellistä myös aikuisille. Tunnetaidoissa kukaan ei tule koskaan valmiiksi. Pelaamalla yhdessä aikuinen ja koko perhe voivat oppia samalla.”

– Viivi Pentikäinen

Tunnetaitojen osaaminen auttaa lasta niin kaverisuhteissa kuin itsensä ymmärtämisessä. Uutuuspelissämme tutustutaan hauskan pelaamisen lomassa erilaisiin tunteisiin ja mietitään, kuinka tunteet näkyvät ja vaikuttavat.